Tukholman HC-bileet pääsivät huonolla tavalla otsikoihin :(

Mainostusta, keskustelua ja raportteja *core (pitoisista) tapahtumista maailmalla.

Valvojat: rottencreep, Teknojta, OrZo

Vastaa Viestiin
Teknojta
Shamancoristi
Viestit: 2200
Liittynyt: 01.01.1970, 02:00
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Tukholman HC-bileet pääsivät huonolla tavalla otsikoihin :(

Viesti Kirjoittaja Teknojta »

Osa menetti tajuntansa - Tunnelibileissä savumyrkytys Tukholmassa

04.04.2010 - 13:31

STT, TT

Tukholmassa vanhassa rautatietunnelissa järjestetyt rave-bileet olivat päättyä huonosti. Kolme juhlijaa menetti tajuntansa ja useat muut voivat pahoin, kun paikalle tuodun aggregaatin päästöt eivät päässeet ulos tunnelista.

Eteläisessä Tukholmassa olevaan tunneliin oli sunnuntain vastaisena yönä kokoontunut noin 160 parikymppistä nuorta. Musiikin ja valojen takia tunneliin oli tuotu dieselkäyttöinen aggregaatti.

Savu kävi illan mittaan tiheämmäksi tunnelissa ja ihmisiä alkoi pyörtyillä. Yhden aikoihin yöllä paikalle hälytettiin ambulansseja. Kaikki savumyrkytyksen oireita saaneet pystyttiin kuitenkin hoitamaan paikan päällä, eikä kukaan loukkaantunut vakavasti.

Laittomien bileiden järjestäjälle juhlista saattaa koitua oikeudellisia seurauksia. Yhtä miestä epäillään laittomasta tunkeutumisesta ja vaaran aiheuttamisesta muille.

- Se ei ollut ihan loppuun asti harkittua. Kun kyse oli paikasta, jossa ei ollut minkäänlaista ilmanvaihtoa, olisi tässä voinut käydä huonosti, sanoi Ulrika Lönngren Tukholman poliisista.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaa ... ssa/175160
Laittomat tunnelireivit päättyivät häkämyrkytyksiin Tukholmassa

4.4.2010 8:52
A A

Helsingin Sanomat

Laittomasti järjestetyt rave-bileet olivat saada synkän lopun sunnuntain vastaisena yönä Tukholmassa, kun useat juhliin osallistuneet nuoret saivat häkämyrkytyksen. Nuoret hengittivät kaasuja, joita syntyi juhlien järjestäjän käyttämästä diesel-aggregaatista.

Juhlat organisoinutta 24-vuotiasta miestä epäillään terveyden vaarantamisesta. Asiasta kertoivat useat ruotsalaislehdet verkkosivuillaan sunnuntaina.

Aftonbladetin mukaan poliisi ja pelastuslaitos saivat hälytyksen juhlista kello yhden aikaan aamuyöllä. Viranomaisilta meni hetki aikaa juhlapaikan löytämiseen, sillä bileet järjestettiin rautatietunnelissa parisen sataa metriä tunnelin suulta. Musiikin ja valojen saamiseksi paikalle oli tuotu sähköä tuottava aggregaatti.

Dagens Nyheter -lehden mukaan kolme nuorta tyttöä pyörtyi, kun aggregaatin pakokaasut jäivät leijailemaan juhlapaikalle. Myös osa muista osallistujista tuli huonovointiseksi.

Poliisin mukaan loukkaantuneiden vammat jäivät lopulta vähäisiksi. Heitä hoidettiin paikalle hälytetyissä ambulansseissa.

Juhliin osallistui poliisin arvion mukaan satakunta nuorta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lai ... 5255863344

Tällä kertaa kävi näin paskasti :(. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin. Itse en ollut mukana, mutta olin kys. mestassa soittamassa saman järjestäjän bileissä 2008 kesällä. Näiden lisäksi tuolla on pidetty useita muitakin bileitä ja myös muiden järjestäjien toimesta, eli tapaus oli ainutlaatuinen. Kuuleman mukaan kyseessä oli aggregaatin paska sijoittelu. Itse soittaessani tuolla oli aggregaatti hyvän matkan päässä soittajien ja luolan toisen uloskäynnin (ei bilettäjien) välissä. Suomea oli edustamassa xl8r, joka ei sattuneesta syystä kerennyt soittamaan asti.

Videota ruotsalaisella tv-kanavalla ja vähän schranz settiä:
http://www.tv4play.se/nyheter/nyhetskan ... =1.1582888
Vastaa Viestiin