Brainbashers: 2012 Fest

Takaisin menneisiin tapahtumiin


Kovaydin Vastarinta loudly presents:

: 2012 Fest

Brainbashers konseptin tapahtumissa soi rankka, nopeatempoinen ja toisinaan kokeellinenkin underground konemusiikki, joka haastaa nykyajan valtavirran käsityksiä tanssimusiikista. Nykyajan, joka on unohtanut koko elimistössä tuntuvan heimotanssin sykkeen. Konsepti ei kuitenkaan keskity puritaanisesti pelkkään tanssimusiikkiin, vaan tärkeää on myös kuuntelukokemus. Rajoja kokeilevia konemusiikin äärimmäisempiä sivuhaaroja löytyy mm. industrialista, digitaalisesta punkista, drum’n’bassista, teknosta, psytrancesta ja avant-gardesta. Toiminnan kovana ytimenä on kuitenkin aina ollut hardcore. Tapahtumien erikoisuutena on tarjota laaja skaala erilaisia *core-tyylejä.
Kovaydin Vastarinta on kiertänyt vuoden 2012 aikana ympäri Suomea levittäen Brainbashers konseptia ja tanssittaen katajaista kansaa säröbassoilla. Nyt kiertue huipentuu kahden päivän ug Brainbashers: 2012 Festeiksi Kovaydin Vastarinnan kotikulmilla Tampereella! Kahden yön biletyksen lisäksi luvassa on myös mm. työpajoja lauantai-iltapäivällä. Nämä tulevat olemaan viimeiset Brainbasherit maailmassa niin kuin sen luulemme tuntevamme.

Pvm:
23.-24.11.2012
Ohjelma:
– Bileet n. klo 21-06 perjantaina
– Työpajoja lauantaina iltapäivällä
– Bileet n. klo 21-06 lauantaina
Paikka:
UG/Tampere
URL:
http://www.kovaydin.net


Soittajat:

Perjantai:
COMA [LT], DoomsDay Sounds LIVE, 62 LIVE, Moerkoe, Mornaor, Noison, RujoNic, Shatterling LIVE, The Untitled LIVE [NL], Waily b2b Skitzofrenik
Lauantai:
Jamqpa LIVE, K-levi, Koelse LIVE, Mother Mary LIVE [LT], OrZo, Stak Etop, Tres LIVE, Valovoima LIVE, xybo, Zutsuu=Teknoaidi LIVE

COMA [LT]

COMA on dj joka on soittanut hc:ta Liettuassa monenlaisissa tapahtumissa Tundra konemusafestareista pieniin (pääosin vilnalaisiin) ug-bileisiin. Hän soittaa usein vilnalaisella ug-musiikin klubilla nimeltään Cechas48, joka sijaitsee vanhassa ääni-elektroniikka tehtaassa. COMAn musiikillisia valintoja voi kuvailla industrial hardcoreksi, Deathchant tyyliksi ja breakcoreksi.
industrial hardcore/breakcore

DoomsDay Sounds LIVE
Kuva
DoomsDay Sounds on yhden miehen hardcore/terror/speedcore armeija Riihimäeltä. Lähinnä omaksi ilokseen ja muiden harmiksi musiikkia tuottava herra on esiintynyt muutaman ulkomaankeikan (Sounds of Chaos Tukholmassa ja Finnish Night Pietarissa) lisäksi lähinnä Kovaydin Vastarinta porukan järjestämissä bileissä joissa on usein myös itse toiminut järjestäjänä.
hardcore/speedcore

Jamqpa LIVE

Jani ”Jamppa” Lamminpää on Hardcore artisti ja Kovaydin Vastarinnan aktiivijäsen Porista. Hän on tehnyt vuodesta 2005 asti corea ja ensimmäinen nettijulkaisu oli GvC Industry:lla 2007, jonka jälkeen hän on julkaissut neljä muuta nettijulkaisua. Ensimmäinen livekeikka oli Tampereella Brainbashers: Autumn Depression Cure:ssa vuonna 2009, jonka jälkeen Jamqpa on heittänyt keikkoja Tampereella, Porissa ja Pietarissa ja ollut mukana järjestämässä bileitä. Päätyylit: Industrial-Hardcore ja Speedcore.
industrial hardcore/speedcore

K-levi

Ymmärsi tanssin voiman ennen puhetta. Nykyään Tampereella asustava k-levi ei usko genrerajoihin vaan elää musiikkia tunteen voimalla. Hieman aggressiiviseksin vivahtava linja poimii kuitenkin vaikutteita seuraavista määritelmistä kuten metal, hiphop, dubstep, reggae, dnb, jazz, rock ja punk. Näistä oman punaisen langan löytäneenä hän pyrkii lyömään kaikki samaan läjään muiden ihastukseksi ja harmitukseksi.
hardcore/breakcore

Koelse LIVE

Kokeellisen elektroniikan seura on ryhmä kokeellisen elektroniikan entusiasteja. He keräävät vanhaa kuluttajaelektroniikkaa ja muuttavat sitä ääniä tuottaviksi laitteiksi. Näillä laitteilla he soittavat keikkoja, rakentavat installaatioita ja opettavat rakentamaan samanlaisia laitteita. Koelsen projekteja on nähty ja kuultu ympäri Euroopan festareilla, museoissa, gallerioissa ja vaihtoehtoisissa taidetiloissa vuodesta 2002.
speedocore

62 LIVE

Projekti ’62’ Tampereelta sai alkunsa vuoden 2011 alussa ja on keskittynyt lähinnä breakcoren tuottamiseen. 62 on mukana RK.ssa joka perustettiin 2007-2008 vuosien tienoilla. RK.n ollessa muutaman vihaisen miehen aikaan saamaa Digital Hardcorea, 62 kulkee yksin omia polkujaan ja pääosin kokeilullisesti.
breakcore

Moerkoe

Moerkoe on uusin vahvistus Suomen kasvavaan underground hc techno skeneen. Tähän mennessä Moerkoelta on kuultu mm. synkkää kolinaa ja hysteeristä kilinää.
hardcore

Mornaor
Kuva
doomcore

Mother Mary LIVE [LT]
Kuva
Liettualainen muusikko Mother Mary on tehnyt core-musiikkia vuodesta 2005 asti. Hän on julkaissut musiikkiaan Atrum Artifex nettilafkalla sekä nettikokoelmilla. Coreaan hän kuvailee synkäksi, industrial-henkiseksi, melodiseksi ja atmosfääriseksi. Hänen musiikissaan heijastuu myös innovatiiviisuus, uutta etsivä ja rajoja rikkova kokeellinen henki, joka on tasapainossa tavanomaisemman kanssa. Itsenäisenä sieluna itseään pitävä Mother Mary ei ole ollut osana crew-toimintaa. Hän on keikkaillut muutaman vuoden ajan harvakseltaan vilnalaisilla ug-klubeilla ja ulkoilma festareilla ja nyt häntä kuullaan ensimmäistä kertaa Suomessa. Taka-alalla pysytelleen Liettuan parhaiten varjellun salaisuuden odotetaan tuovan Brainbashers vieraiden kollektiiviseen tietoisuuteen varsin tajunnanräjäyttävää settiä!
hardcore/industrial hardcore

Noison
Kuva
Noison on yhden miehen yhtye Vantaalta, joka tuottaa ääntä miltein kaikissa sen olomuodoissa, päätyylinään kuitenkin raskaampi ja kokeellisempi soundi. Nykyään enemmän biisien soitteluun, kuin tekemiseen, keskittyvä projekti on ollut aktiivisena jo vuodesta 2004 lähtien. Vuonna 2009 hän liittyi Kovaydin Vastarintaan ja on siitä lähtien ollut aktiivisesti mukana toiminnassa ja kantanut kortensa kekoon parhaan kykynsä mukaan Suomen UG-skenen ylläpitämiseksi. Ensimmäinen keikka oli 2010 Brainbashers: Ydintalvi tapahtumassa, jonka jälkeen ollut soittamassa miltein jokaisessa Kovaydin Vastarinnan järjestämässä tapahtumassa.
idm/breakcore/speedcore/extratone

OrZo
Kuva
Kouvolasta lähtöisin oleva OrZo aloitti vinyylien soittelun 2009 ja ensimmäisen keikkansa hän soitti Brainbashers: Russian Night -tapahtumassa Tampereella 2011, jonka jälkeen keikkaa on ollut myös Helsingissä. Levyvalikoima koostuu pääasiassa raskaasta ja synkästä coresta ja dnb:stä.
dnb/crossbreed

RujoNic
Kuva
Jedi Ahvenus aka RujoNic aloitti musiikin tekemisen 13-vuotiaana saatuaan ensimmäisen kitaransa, mutta pian tämän jälkeen hardcore vei hänen sydämensä ja hän alkoi vääntämään omaa saundiaan FL Studiolla. Vuosien kuluessa hän alkoi harkitsemaan yleisön edessä esiintymistä. Alkuvuonna 2007 RujoNic hommasi omat soittovehkeet ja pian tämän jälkeen näytti taitonsa suomalaisille yleisöille. Hän järjestää tällä hetkellä Kolina-Produktio klubia Tampereella ja on yksi Kovaydin Vastarinnan Brainbashers bileiden vakiosoittajista. Hänen saundinsa koostuu pääasiallisesti raskaammasta industrial ja break henkisestä coresta ja aggressiivisista säröbassolinjoista sekä kokeiluista noisen ja speedcoren kanssa.
industrial hardcore

Shatterling LIVE
Kuva
Shatterling tuottaa industrial hardcorea, drum’n’corea ja breakcorea kokeellisella mutta usein myös kauniilla ja melodisella asenteella. Hänen genrevalikoimansa ei kuitenkaan ole rajattu ja hän ottaakin musiikkiinsa usein vaikutelmia mm. speedcoresta, dubstepistä, klassisesta musiikista ja jazzista. Espoosta kotoisin oleva liveartisti ja DJ on Kovaydin Vastarinnan lisäksi ollut nyt lopettaneen Divaani Recordsin jäsen ja on sen lisäksi signannut biisejään mm. Noisj.nl ja Abraxis Productions-lafkoille. Hän on tuottanut musiikkia vuodesta 2008 ja soittanut keikkoja vuoden 2010 lopusta saakka, pääosin Tampereella.
hardcore/crossbreed/breakcore

Stak Etop
Kuva
Nykyisin Tampereella vaikuttava Stak Etop on soitellut vinyyliä vuodesta 1999 asti ja on myös Tenkale nimisen lafkan ja crew:n perustaja. Hän on myös julkaissut 12″:n edesmenneellä Skeletor Recordsilla sekä hiljattain 10″ lätyn ranskalaisella P’tit Gris Recordsilla. Tällä kertaa Stak kaivaa levylaukustaan kokeellista ja industrial henkistä breakcorea.
industrial breakcore/experimental

Tres LIVE

Konemusiikkituotantoa vuodesta 1993 – ensimmäinen julkinen esiintyminen 1995. Rähinäraitaa/HC:ta/Polkkkaa Tresinä vuodesta 1997. DJ-settejä yllättävissä paikoissa, eri nimillä (Kivipuutarha, Ampumavälikohtaus, Sarcom0x, jne), musiikkina hard core, tekno, kova tekno, full-on psyke. Sidokset tapahtumia järjestäviin tahoihin: Rauta, Antenniosasto, Inkvisitio, Päiväkerhosedät, Helsinki Turbo.
hardcore/speedcore

The Untitled LIVE [NL]
Kuva
The Untitled on nimi jolla Jacob Slofstra alkoi tekemään ja soittamaan raskasta konemusaa, pääasiallisesti hardcore technoa ja/tai Hollannista tuttua gabber musiikkia. Alankomaalainen The Untitled aloitti tuottamisen vuonna 2001 ja livesoittelut reiveissä vuonna 2005.
Ensimmäiset julkaisut näkivät päivänvalon vuonna 2006, kun lukuisat yhteistyöt hollantilaisen speedcore artistin, Noisekickin, kanssa johtivat moniin esiintymisiin tunnetuilla cd kokoelmilla ja useilla vinyylijulkaisuilla.
Samalla hän soitteli liveartistina tapahtumissa Belgiassa, Saksassa, Englannissa, Italiassa, Espanjassa, Suomessa ja ympäri Alankomaita. Hän on esiintynyt lavalla livenä rautasekvensserin, samplerin ja effektiyksikön kanssa yli tuhatpäisille yleisöille ja jokaista The Untitledin performanssia voi pitää hullujenhuoneena.
Nykyään The Untitled on liittynyt hollantilaiseen Noisj.nl industrial hardcore techno lafkaan, jota pyörittävät Carnage ja Cluster. The Untitled on tehnyt työtä kulissien takana vuoden ajan, jonka aikana ei ole heittänyt keikkaa, ja esittelee nyt uutta hardcore acid saundiaan yleisölle.
Tämä on The Untitledin toinen vierailu Tampereella ja hänen uuden saundinsa ensi-ilta!
acid hardcore

Valovoima LIVE

”Päädyin rytmiseen konemusiikkiin industrial/noise-kulttuurin kautta 2000-luvun alkupuolella. Vuonna 2005 eksyin Antenniosaston rantabileisiin ja olin lyöty; kerrankin kuulin konemusiikkia joka oli kaikin määritelmin liiallista. Tämän jälkeen olin järjestämässä monia hardcore technoon liittyviä tapahtumia ympäri eteläistä Suomea.
Tätä nykyä aikani ei enää riitä tapahtumien järjestämiseen, vaan musahommissa keskityn säveltämiseen. Pidän säröstä, matalista taajuuksista ja leijailevista äänimaisemista. Niitä yritän peilata myös musiikkiini.
Brainbashers: 2012 Festeillä kuullaan onnistunko!”
experimental/acid-/flash-/core

Waily b2b Skitzofrenik

Waily:
Ville Immosta on musiikki vienyt mukanaan niin kauan kuin hän vaan muistaa, mutta konemusiikki on aina ollut lähimpänä hänen sydäntään. Hänen kuultuaan hard trancea ja hardcorea ensimmäistä kertaa… ei paluuta enää ollut.
Tärkeimpänä syynä dj:ksi ryhtymiseen Waily piti kunnon hardcore musiikin puuttumista Suomesta. Waily rakastaa kovia hakkaavia saundeja ja se näkyy hänen esiintymisissään. Soittamalla Darkcorea ja Hardcorea asenteella ja kikoilla hän on lunastanut paikkansa jäsenenä ja promoottorina tunnetussa suomalaisessa hardcore konseptissa: Mindcoressa. Vuonna 2008 Waily liittyi Baltic Storm Artist Agencyyn useiden menestyksekkäiden Viron keikkojen jälkeen. Tällä hetkellä Waily edustaa impMusicin alalabelia Hardcore Malicea.
Waily on tuottanut omaa saundia yli 10 vuotta, pääprojektinaan Waily jonka alla hän tuottaa Hardcorea. Vuonna 2007 hän aloitti Novistador projektin synkemmille ja pahemmille saundeille. Waily on tehnyt yhteistyötä mm. Dave Dopen, Paganin, Nomicin, Dj Neonin, Input C:n ja Skitzofrenikin kanssa.
Turntablisti shittiä luvassa!
mainstream hc/induhc

xybo

Harvakseltaan keikkaileva vanhan koulukunnan hc-parta. Muutama vinyylijulkaisu speedcorea 1999-2000. Nykyään mielenkiinto enimmäkseen tb-303/analogi ja 90-luvun frenchcore/industrial soundissa. Eka live vuonna 1995 oli gabberia, saa nähdä mitä soundia näin 17 vuotta myöhemmin on luvassa.
tbacore

Zutsuu=Teknoaidi LIVE

Tällä hetkellä Tampereella vaikuttava Kovaydin Vastarinnan perustaja Zutsuu on tehnyt monenlaista hardcore technoa vuodesta 2003. Zutsuun biisejä on julkaistu CD- ja nettikokoelmilla eri mantereilla ja hän on viime vuosina Suomen lisäksi kiertänyt keikkailemassa eri EU-maissa ja Venäjällä maanalla, kaduilla ja klubeilla. Hänen toinen ja tuore aliaksensa, Teknoaidi, on ”shamancorea” jossa yhdistyy maailmanmusiikki läheltä ja kaukaa, atmosfäärinen ja psykedeelinen äänimaailma sekä kiivastempoinen säröbasso.
Zutsuu – Bankrupt Terra musavideo
Teknoaidi – Ulddat musavideo
hardcore/shamancore/speedcore

Soittoajat:

Perjantai:
21:00-22:00 Mornaor (doomcore)
22:00-23:00 Moerkoe (hardcore)
23:00-23:30 62 LIVE (breakcore)
23:30-01:00 Waily b2b Skitzofrenik (mainstream/industrial hardcore)
01:00-02:00 The Untitled LIVE (acid hardcore)
02:00-03:00 COMA (industrial hardcore/breakcore)
03:00-03:45 Shatterling LIVE (hardcore/crossbreed/breakcore)
03:45-04:45 RujoNic (industrial hardcore)
04:45-05:30 DoomsDay Sounds LIVE (hardcore/speedcore)
05:30-06:?? Noison (idm/breakcore/speedcore/extratone)

Lauantai:
21:00-22:00 Valovoima LIVE (experimental/acid-/flash-/core)
22:00-23:00 OrZo (dnb/crossbreed)
23:00-23:30 Jamqpa LIVE (industrial hardcore/speedcore)
23:30-00:30 Koelse LIVE (speedocore)
00:30-01:30 xybo (tbacore)
01:30-02:30 Mother Mary LIVE (hardcore/industrial hardcore)
02:30-03:30 K-levi (hardcore/breakcore)
03:30-04:30 Tres LIVE (hardcore/speedcore)
04:30-05:30 Stak Etop (industrial breakcore/experimental)
05:30-06:15 Zutsuu=Teknoaidi LIVE (shamancore)

Työpajat:

Koelse Drum Workshop
Klo 19:30-20:30, ellei toisin mainita!
Kokeellisen elektroniikan seuran rummutustyöpaja on tutkimusmatka urbaanin tilan henkisiin ulottuvuuksiin sekä shamanistisen voimaverkon teknologiseen aktualisoitumiseen. Työpajassa tehdään henkimatka läpi kaupunkitilan yhtyen sen henkivoimien kanssa. Matkan aikana pyritään kohtaamaan oma voimalaite ja avaamaan viestiyhteys sen kanssa.
Koelsen shamanismityöryhmä on tutkinut teknologian ja shamanismin suhdetta vuodesta 2010. Tutkimus sai alkunsa pettymyksestä perinteisen shamanismin kaupunkilaisia arkiympäristöstään etäännyttävään vaikutukseen. Työpajoja on järjestetty aiemmin Helsingissä ja Berliinissä.
Työpaja on suomenkielinen ja maksuton. Paikkoja on rajoitetusti, ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen oturpe@iki.fi.

Valovoiman Renoise työpaja
PÄIVITYS: Työpaja siirtyy n. klo 19 bäkkärille tai alkuiltaan.
Renoise on moderni digitaalinen musiikkityökalu joka sopii mainiosti rytmisen elektronisen musiikin säveltämiseen. Olen käyttänyt Renoisea vuodesta 2006 ja sinä aikana se on kehittynyt monipuoliseksi ohjelmistoksi säilyttäen kuitenkin matalan prosessitehojen käytön ja hyvän käytettävyyden. Opetan Renoisen käyttöä myös siksi että sen kokeiluversion saa ladattua ilmaiseksi ja kymmenen päivityksen lisenssi maksaa vain 58 euroa. Suosittelen työpajaa erityisesti niille joita teknologiset esteet ovat rajoittaneet. Toisin sanoen, työpaja soveltuu vasta-alkajille. Pyrin myös antamaan vinkkejä muiden ohjelmistojen kanssa puuhastelleille.

Ohjeet:

Vain kutsulla sisään! Bileinfot lähetetään n. viikko ennen tapahtumaa kaikille jotka ovat kutsulistalla. Kutsulistalle pääset mailaamalla etu- ja sukunimesi osoitteeseen brainbasher.crew [a] gmail.com otsikolla ”Brainbashers: 2012 Fest”. Ilmoita myös mielellään etukäteen osallistutko molempina päivinä vai ainoastaan perjantaina tai lauantaina. Kaverit voidaan myös lisätä samalla maililla listaan ja heiltä tarvitaan myös samat tiedot. Luonnollisesti kannattaa olla liikkeellä ajoissa (lue: hyvissä ajoin ennen bilepäivää) kuin liian myöhään, vaikka olisitkin vielä vaiheilla.

Tapahtuma muualla:
https://www.facebook.com/events/392413977491994
http://irc-galleria.net/community/3403066-brainbashers-2012-fest
http://klubitus.org/tapahtuma.php?id=25116 (päivä 1)
http://klubitus.org/tapahtuma.php?id=25117 (päivä 2)
http://vk.com/bb2012fest

Kieli | Language