About HC Techno (in Finnish)
Tämä sivu kattaa tiiviin epätäydellisen tietopaketin Hardcore Technon päätyyleistä skenen alkuajoista tähän päivään, eri alagenreistä Hardcore Technon sisällä ja rajoilla sekä erinäisistä Hardcoreen liittyvistä liikkeistä, jotka eivät halua kategorisoitua mihinkään tiettyyn genreen. Tekstin tarkoituksena on tuoda näitä tyylejä ja suuntauksia ihmisten tietoisuuteen ja antaa jonkinlaista kuvaa Hardcore Techno -musiikin monipuolisuudesta. Teksti sisältää osittain kirjoittajan omia subjektiivisia havaintoja. Syventävämpää tietoa esitellyistä tyyleistä ja suuntauksista löydät hakukoneella.
Katso myös seuraavat video-oppaat youtubesta, jotka osittain täydentävät tätä opasta:
Complete Guide to the Genres of Hardcore Techno Part 1
Complete Guide to the Genres of Hardcore Techno Part 2
Varoitus! Niille jotka eivät voi sietää ajatusta siitä että ihmiset kuvaavat termein tietynlaisia musiikkityylejä ja -liikkeitä: ottakaa tai jättäkkä alla oleva tieto.
Hardcore (Techno)
Konemusiikin alatyyli, jonka yleisin nopeus on 150-250 BPM. Perustuu yleensä tasabiittiin, mutta poikkeuksiakin löytyy. Tuntomerkkejä ovat särötetty bassorumpu ja yleensä atmosfääri on synkkä ja aggressiivinen.
Gabber/Gabba
“Gabber” tai “Gabba” tulee flaaminkielestä ja tarkoittaa “kaveria” tai “tyyppiä”. Gabber-musiikkia voi kuvailla sanoilla aggressiivinen, nopea ja provosoiva. Tyypillinen nopeus on 150-300 BPM, mutta on olemassa nopeampaa ja hitaampaakin. Perustana on säröinen bassorumpu. Joskus käytetään acid-ääniä ja hoovereita. Tyypillisesti on otettu sampleja mm. kauhu-, sota- ja gangsterileffoista. 90-luvulla gabberilla tarkoitettiin myös ihmistä joka kuunteli Gabberia ja mahdollisesti käytti gabbereille tyypillistä pukukoodia, mutta nykyään Gabberin emämaassa Hollannissa puhutaan enemmän “niistä jotka pitävät Hardcoresta”, kuin gabbereista. Joissain yhteyksissä Gabberilla tarkoitetaan Hollannin valtavirta-Hardcorea, mutta esim. Saksassa Gabba voi olla nopeampaakin ja suoraviivaisempaa verrattuna hollantilaiseen vastineeseensa (tarkasta esim. Gabba Nation -labeli). Maasta ja skenestä riippuen Hardcoresta saatetaan vielä käyttää yleistä termiä “Gabber”, mutta se on kuitenkin harvinaisempaa.
Oldschool Hardcore/Oldstyle/Gabber House
Aikaiseen Hardcoreen vaikutti vahvasti House, Techno ja Mellow 90-luvun alussa. Se oli pimeää ja hidasta, mutta ajan kuluessa tempoa tuli lisää. Varhaisin tunnettu Hardcore-biisi on Mescalinum Unitedin “We Have Arrived” vuodelta 90. Hollannissa Hardcore tunnettiin ensin Gabber House -nimellä. Ensimmäinen tunnettu Gabber House -tyylin biisi on vuonna 92 julkaistu Euromastersin “Amsterdam, Waar Lech Dat Dan?”, jolla rotterdamilainen tuottaja irvailee Amsterdamin Mellow-skenelle.
Mainstream Hardcore vuosina 96-97
Perusnopeus oli 170-200 BPM:n luokkaa ja perustana särötetty TR-909:n bassorumpu. Tähän aikaan myös Happy Hardcore oli suosittua ja se näkyi tässäkin tyylissä esimerkiksi “oravavokaalien” muodossa. Loppujen lopuksi Mainstream Hardcore skene kuoli 90-luvun lopussa tullessaan liian kaupalliseksi ja itseään toistavaksi ja valtavirta median tehdessä pilaa skenen kustannuksella. Koska uudet innovaatiot eivät vielä myyneet niin skene siirtyi maan alle muutamaksi vuodeksi.
Newstyle/Mainstyle/Nykyajan Mainstream Hardcore
Dark Raver ja DJ Vince pistivät uuden Hardcore-tyylin alulle vuonna 1997. Kappaleet olivat hitaampia kuin oli totuttu, mutta bassorummuista tehtiin massiivisia ja niillä effektoitiin paljon biisien filleissä. Tämäkin tyyli on sittemmin nopeutunut (150-180 bpm kärjistetysti). Nustyle on ollut jo jonkin aikaa eniten pinnalla oleva HC-tyyli ja sitä kutsutaan nykyään Mainstream Hardcoreksi. Melodiat vaihtelevat simppeleistä “merimies”-hoovereista epic trancemaisiin biiseihin, joissa on pitkä suvanto. Eri mailla, labeleilla sekä tietenkin artisteilla on ollut ominaisia tyylejä tuottaa Mainstream Hardcorea ja joskus nämä ovat kehittyneet omiksi alatyyleikseen tai termeikseen (esim. “Italialainen Mainstream Hardcore”). Tätä kirjoittaessa (2009) on pistetty kunnioitettujen artistien nimellä ulos biisejä jotka erottuvat UK Happy Hardcoresta vain tyypillisellä säröbassorummulla ja biisejä jotka käyttävät breakdowneissaan emo-sampleja. Historia näyttäisi siis toistavan itseään ja taitaa olla vain ajan kysymys kun koko skene palaa takaisin maan alle.
Industrial Hardcore
Käytetään yleisenä terminä säröisemmälle, raskaammalle ja teollisen äänimaailman omaavalle Hardcorelle. Darkcore ja Deatchant ovat Industrial Hardcorea ja sitä esiintyy myös mm. Terror-, Speedcore- ja Frenchcore -tyyleissä. Usein puhutaan pelkästä “Industrialista”, mutta tätä ei tulisi sekoittaa alkuperäiseen Industrial-musiikkiin. Varsinaisen Industrial-skenen puolelta löytyy myös hyvin samankuuloista materiaalia (tarkasta esim. kokoonpano Alter Der Ruine).
Darkcore
Darkcore on hidasta, synkkää, raskasta ja meluisaa Industrial Hardcorea. Huomautettakoon, että samanniminen levykokoelma on kuitenkin nykyään kaikkea muutakin kuin Darkcorea. Ensimmäinen Darkcore-labeli oli (nykyään edesmennyt) Supreme Intelligence ja sitä pidetään varsinaisena suunnannäyttäjänä Darkcorelle, vaikka termiä käytetäänkin helposti kaikelle synkälle Hardcorelle. Muita merkittäviä Darkcore-nimiä ovat mm. Armageddon Project, Chaosbringer, The Outside Agency (Scenocide 101 -albumin tyyli) ja Petrochemical. Hardcore Techno -skenen ulkopuolella Darkcore-termiä käytetään myös eräästä Junglen alatyylistä.
Industrial Hardcoren ja Hard Technon välimaasto
En ole löytänyt tälle mitään varsinaista termiä. Rude Awakening (aka DJ Promo), Peaky Pounder ja kumppanit tekevät tätä tyyliä. Rytmiltään se muistuttaa enemmän Technoa kuin Hardcorea, mutta se on raskaampaa kuin Hard Techno.
Doomcore
Doomcore on jatkumoa vanhimmille HC raidoille, jotka olivat vielä hitaammasta päästä. Marc Acardipanen (aka Mescalinum Unitedin) Planet Core Productions -labeli oli ensimmäinen joka julkaisi Doomcorea. Tyypillinen Doomcore-raita on 130-160bpm, synkkä ja minimaalinen ja hakee takaa painostavaa tunnelmaa. Bassorumpu on TR-909:stä, mutta ei välttämättä aina yhtä säröitetty kuin perus HC-raidoissa. Nykyään tunnetuimpia lafkoja tältä saralta ovat mm. Fifth Era, Crossbones ja Black Monolith Records.
Frenchcore
Niin kuin nimi kertoo tämä tyyli on lähtöisin Ranskasta, mutta tehdään sitä muuallakin. Frenchcore-tyylejä on muutama, mutta niitä yhdistää menevä tempo, joka on yleensä 160-220bpm:n hujakoilla. Frenchcore on myös yleensä minimalistista äänimaailmaltaan. Kaupallisempi nykyinen frenchcore on kikkailevaa ja biiseissä on usein lähes aina sama massiivinen basari. Mm. Androgyn Network ja Micropoint edustavat tätä saundia. Vanhemman sekä ug-tyylin Frenchcore (tarkasta esim. Ingler ja Middle M) saattaa olla pelkistetympää ja keskittyä enemmänkin painostavan tunnelman luomiseen.
Hardtek/Tribe(core)/Free Tekno
Tekno (ei tulisi sekoittaa suomalaiseen “tekno”-termiin tai Technoon genrenä) on Euroopassa syntynyt musiikkityyli ja liike. Free Tekno -skene on tavallaan jatkumoa 90-luvun epäkaupallisille reiveille. Perusasetelma onkin tätä: massiivisia laittomia bileitä ulkona, minne jopa sadat äänisysteemit tulevat rekkoineen ja pystyttävät oman stagen, tai vaihtoehtoisesti vallatuissa rakennuksissa. Tunnetuin näistä tapahtumista on vuosittainen Teknival Ranskassa, mutta bileitä järjestetään myös ympäri Eurooppaa (esim. aikoinaan sodan runtelemissa entisen NL:n maissa) ja muualla. Etenkin Ranskassa saundi ja skene on kuitenkin niin suosittua, että jopa presidentti on pitänyt omat Sarkovalit. Skene ei suosi tähti-dj:tä ja monet tuottajat tekevät musiikkia useammilla aliaksilla. Suurilta nimiltä ei ole kuitenkaan täysin voitu välttyä. Tribecore on perus Triben HC:mpi muoto. Hardtek ja Tribecore ovat periaatteessa samaa musiikkia kuin Frenchcore, mutta Free Tekno -skenen sisällä musiikissa ei aina käytetä Hardcorelle tyypillisiä säröbassorumpuja. Kaupallisin Tribecore on hyvin mashup-henkistä ja jopa iloista, siinä missä Hardcore-skenen Frenchcore kuulostaa lähinnä synkemmältä. Hardtekissä on havaittavissa enemmän Techno-henkisiä komppeja siinä missä muu Tribe voi olla lähempänä Hardcorea. Epäkaupallisempi Tribe on usein synkkää tai psykedeelistä (“Mental Tribe” termi Ranskassa) ja minimaalisempaa verrattuna Frenchcoren ja Triben kikkaileviin kaupallisiin tyyleihin.
Deathchant/UK Hardcore
Deathchant Recordsin lanseeraama 200 BPM:n tienoilla mättävä tyyli, jolla on yhtäläisyyksiä Frenchcoreen. Erittäin kikkailevaa Industrial-henkistä saundia missä käytetään myös usein Hiphop-sampleja, breikkejä ja skrätsäilyä. Hellfish, Producer ja Detest ovat tunnetuimpia tästä tyylistä. UK Hardcore voi myös viitata kaupalliseen Happy Hardcoren suuntaukseen Englannissa.
Drum’n'Bass + Hardcore/Drum’n'Core
Vakiintunutta termiä vailla, mutta suhteellisen suosittua nykyään. Jungle-musiikille tyypillisten amenbreak-samplejen käyttö bassorummun taustalla on ollut yleistä jo ainakin 90-luvun lopulla. Viime vuosina modernimpia Drum’n'Bass-tyylejä on alettu yhdistelemään Hardcoren kanssa ja myös näissä Drum’n'bass-tyyleissä on ollut usein vaikutteita Hardcoresta. Tunnetuimpana jälkimmäisestä on Skullsteppinä ja Crankkina tunnettu Techstepin alagenre, josta mm. tuottajat Current Value, Donny ja Limewax ovat tulleet tunnetuiksi. Aggressiivisuudellaan, äänimaailmallaan ja toistavan nopean mättöbiitin haulla tyyli muistuttaa hyvin vahvasti HC Technoa. The Outside Agency, johon kuuluu Drum’n'Bassia ja HC:ta tuottavat DJ Hidden ja Eye-D, ovat tulleet viime aikoina tunnetuksi Hardcorestaan joka käyttää paljon Darkstep- ja Skullstep-tyylisiä Drum’n'bass-breakbiittejä. He ovat kehittäneet saundiaan 90-luvun amenbreak-HC -ajoista lähtien. “The Way of the Exploding Fist” oli duon ensimmäinen julkaisu, jossa oli vaikutteita modernista Drum’n'Bassista. Muita DnB-vaikutteisia HC-julkaisuja esim.: The DJ Producerin”Breaks the Unbreakable” ja Sadistic lafkan kolmas julkaisu jossa on Fiendin ja Deathmachinen raitoja.
Acidcore/Hard Acid
Acidcore on Hardcorea TB-303 -syntikalla. Hard Acid on karumpaa Techno/Acidia. Yksi tunnetuimpia Acidcoren tuottajia oli DJ Choose (aka Lasse Steen).
Deathcore
Kotzaak Unltd. label kutsuu saundiaan Deathcoreksi. Tyyli on nopeudeltaan hyvin lähellä Terroria (kts. alhaalla), mutta ei niin säröhakuista. Usein käytetään blastbiittejä ja haetaan tunnelmallista synkkyyttä. Artistisuosituksia: Stickhead/Jack Lucifer, Joe Cocane ja The Kotzaak Klan.
Terror(core)
Terror on Hollannista ja Saksasta lähtöisin oleva tyyli ja termi, joka syntyi 90-luvulla. Terrorin tyypillinen nopeus on 200-300 BPM ja koska Terror on nopeammista tyyleistä kaupallisesti menestynein ja tunnetuin, niin kutsutaan usein kaikkea nopeampaa Hardcorea virheellisesti Terroriksi. Terror on tämän bpm-luokan primitiivisin ja aggressiivisin tyyli käyttäen usein Metalli-riffejä tai kauhuleffa-sampleja. 2000-luvulla Terrorissa on otettu käyttöön massiivisemmat ylisärötetyt bassorummut ja tästä tyylin usein nykyään tunnistaakin. Vanhempi Terror: kuuntele esim. Delta 9:n “Disco Inferno” -levy. Uudempi Terror: tarkasta esim. artistit Noisekick ja DJ Plague sekä Terrornoize Industry -lafka.
Speedcore
Speedcore on Hardcore-tyyleistä nopein ja sitä on tehty vuodesta 1993. Speedcore on (useiden piirien mukaan) lähtöisin Ranskasta. Ranskalainen Gangstar Toons Industry julkaisi kokoelmia, joista puolet olivat Heavy Metal+HC -saundia. Alussa Speedcore oli 230bpm+, eikä nopeudella ollut niin väliä, mutta se on nykyään vakiintunut 400-800 bpm:n tienoille. Nykyspeedcoressa nopeutta usein haetaan tupla-/tripla-basarilla. Speedcorella ei ole nykyään mitään tiettyä keskittymää yhdessä maassa. “Oikeana Speedcorena” pidetään usein yllä kuvatun Terrorin tyylistä Speedcorea, mutta Speedcorea löytyy todellisuudessa niin Industrial-henkistä, psykedeelistä (esim. iGoA ja DarkFreak), juustoista (esim. m1dy) kuin kokeellisempaakin (kts. Flashcore), joista osaa soitetaan enemmän muissa kuin perinteisissä Hardcore-bileissä.
Nosebleed (1990-luku)/Splittercore (2000-luku)
Konekivääri-Speedcore. 800-1200 BPM.. rajana se, että basarin pystyy vielä erottamaan ihmiskorvalla. Biisien henki on yleensä aggressiivinen kuten yllä mainitussa Terrorissa.
Extratone/Noisecore
BPM on laskettavissa jo tuhansissa ja kymmenissätuhansissa. Kickissä ei ole potkua, mutta se ei ole tässä tarkoituskaan. Totaalinen kaaos ja äärimmäisin tyyli kunnes joku keksii jotain nopeampaa ja härömpää. Noisecore-terminä voi olla toki hitaampaakin.
Trancecore
Tätä termiä käytetään yleensä nykyajan Happy Hardcoresta ja Freeformista puhuttaessa. Termi merkitsee myös jotain ihan muuta. Hollannista lähtöisin oleva Trancecore on yhdistelmä Psytrancea, Acidia ja Hardcorea. Se kuulostaa Mainstream Hardcorea sulavammalta. Se pyrkii olemaan melodisempaa, keskittymättä pelkästään bassorumpuun. Cenobite Recordsin tuottajat olivat ensimmäisiä jotka tähtäsivät pääasiassa tähän Hardcoren alalajiin. Cenobite ei selvinnyt Hardcoren laskukauden yli, mutta palasi 2005 takaisin kuvioihin. Vuodesta 2001 lähtien mm. Ferox ja Ki-Real jatkoivat ja kehittivät Trancecorea. He yhdistivät modernimpaa Hardcore-saundia Trancecore-soundin kanssa. Sama on jatkunut uudistetulla Cenobitella, mutta verrattuna Feroxiin, saundi on hieman lähempänä Mainstream Hardcorea.
Flashcore
Laurent Mialon (aka La Peste) perusti vuonna 1998 labelin nimeltään Hangars Liquides, joka alkuaikoinaan julkaisi perinteisempää Speedcorea, mutta labelin saundi muotoutui pian kokeellisemmaksi. Moni lafkan artisti tuotti tyyliä, jota alettiin kutsumaan Flashcoreksi. Tyyliä voitaisiin kuvailla jonkinlaiseksi IDM:n (aka “aivotanssimusiikin”) ja Speedcoren fuusioksi (jos antigenre kriitikot sallivat! 
). Biisit sisältävät monimutkaisia kokeellisia alitajuntaan syöpyviä äänikuvioita, joita tahdittaa kiivas bassorumpujen myrsky. Nopeudet eivät ole kuitenkaan täysin verrattavissa yllä mainittuihin Splitteriin ja Extratoneen ja usein bpm heittelee rajusti biisin sisällä. Flashcorelle suunnitelluissa tapahtumissa käytetään surround-äänisysteemejä ja strobo-valoja, joiden avulla yleisö voi kokea transsimaisia olotiloja pelkän musiikin avulla. Pääosassa on enemmänkin kuuntelu kuin tanssi. Flashcorea soitetaan myös paljon HC-skenen ulkopuolella mm. taidetapahtumissa. Artistisuosituksia: La Peste, Neurocore ja Atomhead.
Breakcore
En aio selittää koko Breakcore-skeneä tässä tekstissä, joten syvemmin sen historiaan ja tyyleihin kannattaa perehtyä hakukoneen kautta 
. Breakcore on periaatteessa tyyli, jossa on vaikutteita HC Technosta, Drum’n'Bassista ja Industrial-musiikista, ja se pitää allaan hyvin vaihtelevan kuuloisia tuotoksia. Ominaista on, että biisi koostuu nopeista ja aggressiivisista breakbiiteistä, jotka on pistetty kokoon kaoottisesti rikkoen perinteisiä biisirakenteita. Breakcore-biisit ovat usein mashup (kts. alla) -henkisiä, mutta se ei ole itseisarvo. Monet Breakcore-artistit suosivat säröisen HC-bassorummun käyttöä ja tämä yhdistää usein molempia tyylejä samoihin bileisiin. Ilmaisessa “Notes On Breakcore” -dokumentissa argumentoidaan, että Breakcoreen voi ottaa vaikutteita kaikesta muusta musiikista, mutta toisinpäin ei voi tehdä. Kuten koko tästä tekstistä käy jo ilmi, väitän että HC Techno kuitenkin pystyy ottamaan hyvin monesta musiikista ja myös Breakcoresta vaikutteita, vaikka asiaan perehtymättömät profiloivatkin HC:n usein sen mainstream-skenensä ideaalien mukaan. Kuvittele esim. biisi, joka koostuu pääosin tasabiittisestä HC Technosta, mutta sisältää myös Breakcorelle tyypillisiä kokeellisia breakbeat-fillejä tai osioita. Olisi kyseenalaista luokitella kaikkea Breakcoreksi vain siksi, että siinä on sille tyypillisiä elementtejä. Samaa voidaan toki sanoa myös Hardcore Technosta ja ehkä parempi termi (jos sellaista halutaan hakea) kuvaamaan HC Technoa ja Breakcorea olisikin vain “koneellinen Hardcore-musiikki”.
Digital Hardcore
Digital Hardcorella tarkoitetaan Hardcore Punkin ja Hardcore Technon fuusiota. Sähkökitaraa ja särövokaalia, mutta myös äkäistä HC-bassorumpua. Hyvä esimerkki tästä on esim. Atari Teenage Riotin “Start the Riot”. 90-luvun ensimmäisen puoliskon jälkeen tyyli muuttui enemmän breikki-painotteiseksi ja tasaiset Hardcore-biitit jäivät. Uudempia bändejä jotka ovat seuranneet vanhemman tasabiittisen Digital HC -saundin jalanjäljissä on mm. japanilainen Akira Death.
Bastard Pop/Mashup Hardcoressa
Tarkoituksena on samplata Pop- ja muiden (usein ei-koneellisten) genrejen biisejä ja raiskata niitä säröbiiteillä. Yleisempää Breakcoressa, mutta myös Hardcore Technossa (ja näiden kahden hybrideissä). Tutustu esim. Shitmatin tuotantoon.
J-Core
J-Core ei ole varsinainen *core-tyyli, vaan yleinen termi kuvaamaan rankempaa konemusiikkia, jossa käytetään paljon sampleja japanilaisesta otaku-kulttuurista. Tähän kuuluvat mm. animet, pelit ja elokuvat. DJ Sharpnel ja hänen levy-yhtiönsä Sharpnel Sounds ovat J-Core -skenen pioneereja. Ensimmäiset julkaisut tehtiin vuonna 1998 ja biisejä oli tehty jo sitä ennen. Alussa saundi oli melkeinpä kokonaan HC Techno -painotteista, mutta myöhemmin mukaan tuli useita Hard Dance -tyylejä (Makina, Freeform, Hardstyle ym.). J-Core liikkeen myötä myös HC-skene on kasvanut Japanissa, mutta joidenkin paikallisten kriitikoiden mielestä liika otaku-painotteisuus on tehnyt hallaa Japanin aiemmin “eurooppalaisemmalle” HC-skenelle. J-Coren tuottajilla ei nykyään enää tarkoiteta pelkästään japanilaisia artisteja, vaan liike on nostanut netin kautta päätään myös maailmanlaajuisesti ja kansainväliset artistit ovat julkaisseet J-Coreaan japanilaisilla labeleilla. Japanilaisia HC-painotteisempia J-Core -artisteja: DJ Sharpnel, Kenta-v.ez., DJ Technorch ja T+Pazolite. Kansainvälisiä: DJ Shokomi, Spy47 ja Round Wave Crusher.
